Elelipä kerran metsässä orpo jänönen ja orpo käärme. Ne kumpikin sattuivat olemaan syntymästään sokeita.
Eräänä päivänä jänö oli tapansa mukaan hyppelemässä ympäri metsää ja käärme oli luikertelemassa ympäri metsää, kun jänömme kompastui käärmeeseen ja kaatui.Tämän seurauksena tietysti käärmekin kolhiintui.
"Voi hyvä tavaton", sanoi jänö, "Olen kamalan pahoillani! En tarkoittanut satuttaa sinua. Olen ollut syntymästäni saakka sokea, enkä näe eteeni. Itse asiassa, koska olen myös orpo, en edes tiedä mikä minä olen."
"Ei se mitään", käärme vastasi. "Itse asiassa minä olen myös syntynyt sokeana enkä koskaan tuntenut äitiäni. Entäpä jos minä luikertelisin päälläsi ja yrittäisin selvittää mikä sinä olet."
"Voi, sepä vasta olisi ihanaa!", vastasi jänönen. Niinpä käärme luikerteli jänön ympärillä tunnustellen ja sanoi:
"Hmm,sinua peittää pehmeä turkki; sinulla on hyvin pitkät korvat, nenäsi nykii ja sinulla on pehmeä hännän tupsukka. Sanoisin, että sinä olet melko varmasti jänöpupu."
"Oi kiitos! Kiitos!", hihkui jänönen.
Sitten jänönen ehdotti käärmeelle: "Entäs jos minä tunnustelisin sinua käpälälläni ja auttaisin sinua samalla tavalla kuin sinä autoit minua." Niinpä jänö tunnusteli käärmettä joka puolelta ja sanoi sitten:
"Jaa, sinä olet lipevä ja niljakas ja sinulla on kaksihaarainen kieli... ei korvia, ei selkärankaa eikä palleja. Sanoisin, että olet melko varmasti joko esimies tai mahdollisesti jopa ylempää johtoa
- Jääkiekon säännöissä lukee, että kypärän hihnan pitää olla leuan alla
Mehiläistenhoitajan paras kesä: huono sato, mutta pistivät anoppia ainakin neljä kertaa